Kainuu

Herman IT Oy

Herman IT Oy

Meidän tehtävämme on tukea asiakkaidemme kasvua tuottamalla joustavia datanhallinnan ja datan turvaamisen palveluita kotimaassa globaalisti. Olemme asiakkaamme arvostama kumppani, ja meille asiakkaidemme IT-infran tarpeiden täyttäminen asiakkaalle optimoiduilla ratkaisuilla on kunnia-asia.

Olemme tehneet valtavia investointeja, ja olemme nyt matkalla kohti kannattavaa liiketoimintaa datan keräämisen, käsittelyn ja säilyttämisen parissa. Kanssamme pääset osallistumaan yrityksen kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen. Meillä on tarjolla mielenkiintoinen työtehtävä, jossa on mahdollista vaikuttaa yrityksen menestymiseen. Lisäksi meillä on hyvät työkalut ja mukavat työkaverit sekä aikanaan työsuhteessa hyvät edut palkan lisäksi.

Lue lisää hermanit.fi

 

Myyntiassistentti

Tiimimme kaipaa myyntiassistenttia, jonka tehtäväkenttään kuuluu muun muassa liidigenerointia, prospektien kontaktointia ja digitaalisen markkinoinnin tehtäviä. Kanssamme voit työskennellä Kajaanissa, Oulussa ja/tai etäyhteyksinkin.

Yrityskulttuurissamme arvostetaan oma-aloitteisuutta, innokkuutta oppia uutta ja halua katsoa tulevaisuuteen. Toivomme sinulta aitoa kiinnostusta myynnillisiin tehtäviin, asiakasymmärrykseen ja alaamme kohtaan. Aikaisempi kokemus on toki eduksi, mutta meille tärkeintä on löytää tiimiimme istuva, motivoitunut tekijä. 

Tiedustelut: Tiedusteluihin rekrytoinnista ja koulutuksesta vastaa Joanna Turunen (joanna.turunen@brande.fi). Tiedusteluihin yrityksestä ja työnkuvasta vastaa Hanna Turunen, 0447344201, hanna.turunen@kpo.fi.

Paikkaa haetaan Kaupallinen tuottaja -rekrykoulutuksen kautta: hyödynnä monipuolinen koulutus ja rakenna itsellesi työpaikka kolmen kuukauden koulutusjakson aikana. Hae mukaan koulutukseen 22.2. mennessä täyttämällä TE-toimiston sähköinen hakulomake (avoimet työvoimakoulutukset > kaupallinen tuottaja) sekä lähetä CV ja tieto sinua kiinnostavista yrityksistä osoitteeseen rekrytointi@brande.fi