Turku

Vitario Oy

Vitario Oy

Vitario Oy tuottaa Valmix-tuotemerkillä tuoreita salaatteja sekä hedelmä- ja  kasviskomponetteja ruoanvalmistukseen erityisesti ammattikeittiöille.
 
Olemme jo vanha tekijä: yrityksen toiminta on alkanut 1993 ja ohjaksissa on jo toinen yrittäjäpolvi, tosin aivan samoin ajatuksin kuin edeltäjänsäkin, eli vakavissaan ja koko sydämellä. Toimintamme perusarvo on tuotteiden ehdoton laatu, ja uudistamisen ja kehittämisen lähtökohtana on asiakkaiden todelliset tarpeet, toiveet ja palautteet, joita kuulemme aina mielellämme.

Olemme tulevaisuuden alalla, jossa saa myös paljon kontakteja kaupan alalla. Meillä on kansainvälinen, nuorekas työyhteisö, ja työsuhteet ovat pitkiä.

Lue lisää www.valmix.fi

Sisäänostaja

Haemme sisäänostajaa tarvikkeille ja raaka-aineille, eli vihanneksille ja hedelmille. Ostot tapahtuvat sekä kotimaasta että ulkomailta. Tavoitteena on oppia koko hankintatoimi, jotta ostajat voivat myös lomittaa toisiaan, ja toimenkuvaa on mahdollista laajentaa osaamisen mukaan.

Työpaikka sijaitsee Kyrössä, noin 50 kilometrin päässä Turusta. Satunnainen etätyö on mahdollista, mutta pääosin haluamme työskennellä kasvotusten, koska ostosuunnitelmien teko on vuorovaikutteista ja nopeasyklistä.

Nuori ostajamme kaipaa dynaamista, mukavaa työparia. Arvostamme kykyä paneutua uusiin asioihin ja nähdä kokonaisuuksia sekä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja ja tilannetajua. Kaikki kielitaito on ehdottomasti eduksi. Myös ajokortti on plussaa varaston sijainnin takia.

Tiedustelut työnkuvasta: Anna Tuominen, tuotantosuunnittelu, puh. 050 486 2279 tai Liisa Uusipaikka, toimitusjohtaja, p. 02 721 8501 / 040 736 7649

Paikkaa haetaan Kaupallinen tuottaja -rekrykoulutuksen kautta: hyödynnä monipuolinen koulutus ja rakenna itsellesi työpaikka kolmen kuukauden koulutusjakson aikana. Hae mukaan koulutukseen 2.9.2019 mennessä täyttämällä TE-toimiston sähköinen hakulomake (avoimet työvoimakoulutukset > kaupallinen tuottaja) sekä lähetä CV ja tieto sinua kiinnostavista yrityksistä osoitteeseen rekrytointi@brande.fi.